Wapputurnaus keräsi yhteen ennätysmäärän joukkueita

Gnistanin perinteinen Wapputurnaus järjestettiin viime viikonloppuna jo 12. kerran. Tänä vuonna turnausvastaavina olivat Gnistanin P09 ja P10 ikäluokat.

Wapputurnaus keräsi tänä vuonna Mustapekka Areenalle ennätykselliset 104 joukkuetta eli lähes 1200 futistaituria eri puolilta Etelä-Suomea. Kansainvälisyyttä turnaukseen toi FC Tiigridin pojat Virosta. Pelaajat kannustusjoukkoineen, perinteiset buffetit, arpajaiset, musiikki ja yllätysesiintymisen tehnyt Gnistanin oma Pastori Pike saivat aikaan ajoittain lähes karnevaalitunnelman, jota ei edes lauantai-iltapäivän räntäsade lannistanut. Kentillä nähtiin hienoja taidonnäytteitä, upeita maaleja, mahtavaa yhteishenkeä, riemukkaita voittoja ja osittain myös karvaita pettymyksiä. Kannustusjoukkoja hemmoteltiin 204 ottelun verran kahden päivän aikana. Turnauksen tämän vuoden kuninkuussarjan; P09 -kilpasarjan hienoa voittopokaalia moni kävi turnauksen alla ihastelemassa. P09 -kilpasarjaa laajennettiin tänä vuonna suuren mielenkiinnon takia ja sarjaan saatiin mukaan osa ikäluokan tämän hetken kovimmista joukkueista. Turnauksen mitaleista pääsivät taistelemaan KOPSE ja HJK Sininen finaaliin sekä Honka Pre-Akatemia ja Käpa United pronssiotteluun. Voitto meni hienon pelin jälkeen tänä vuonna Korsoon. Onnea voittajille! Gnistanin kaksi omaa joukkuetta jäivät tällä kertaa mitaleitta jaetulle viidennelle sijalle.

Muut tulokset ja sarjat löytyvät täältä: https://wapputurnaus.wordpress.com/joukkueet/

Kuvia turnauksesta: https://www.flickr.com/photos/169940814@N07/with/47005615254/

Gnistan kiittää kaikkia mukana olleita reiluista peleistä sekä upean turnaustunnelman aikaansaamisesta! Nähdään taas ensi vuonna!

Comments are Disabled