P05 -joukkue hopealle viikonlopun turnauksessa

Gnistanin P05 -joukkue osallistui viikonloppuna HJK East:n järjestämään turnaukseen Laajasalossa. Haastesarjassa pelannut ryhmä ylsi kaksipäiväisessä turnauksessa hienosti hopealle. 
Ensimmäisenä turnauspäivänä joukkue saavutti alkulohkonsa kakkossijan kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla. Ensimmäisessä ottelussa Gnistan kaatoi HIFK lukemin 6-0 ja myöhemmin Lepa Keltaisen 1-0. Päivän tasaisin ottelu käytiin PPJ West Sinistä vastaan, joka päättyi lopulta Gnistanin kannalta 2-1 tappioon.
Sunnuntain ensimmäisessä sijoitusottelussa vastaan asettui FC POHU. Gnistan voitti tasaisen ottelun lukemin 1-0 ja eteni näin olleen turnauksen finaaliin. Loppuottelussa vastaan asettui lauantaina kohdattu PPJ West Sininen. Vahvasta revanssihengestä huolimatta jalat painoivat jo sen verran paljon, että turnausvoitto meni PPJ:lle lukemin 4-0.

Viikonlopun turnaus oli koko joukkueelta hyvää futista ja hopea ehdottoman ansaittu. Erityisesti hyökkäykset olivat useasti tehokkaasti rakennettuja ja maalipaikkoja luotiin hyvällä tahdilla. Myös joukkueen yhteistyö toimi hyvin niin pallollisena kuin pallottomanakin. Yleisilme joukkueen pelaamisessa oli taisteluhenkinen läpi turnauksen.

Comments are Disabled