Haastattelussa Oskari Tielinen – ”Toivon, että juniorit kasvaisivat myös ihmisinä”

Gnistanissa vuonna 2004 junioriuransa aloittanut Oskari Tielinen jatkaa seurassa valmentajana myös ensi vuonna. P08 -ja P09-joukkueita valmentavalle 23-vuotiaalle Tieliselle ensi kausi on neljäs perättäinen Gnistanissa nykyisessä roolissaan. Haastattelussa kävimme läpi mm. sitä, miten hänestä alunperin tuli valmentaja sekä millaisia asioita hän arvostaa hyvässä juniorivalmentajassa.

Millainen seura Gnistan on toimia juniorivalmentajana ja miksi päädyit jatkamaan?

Gnistanissa ollaan menossa junioripuolella selvästi eteenpäin ja suunnitelmat ovat mielestäni hyviä, joten nämä olivat merkittävimmät syyt, miksi halusin jatkaa seurassa. Koen seuran hyväksi paikaksi kehittyä ja on hienoa, että Gnistan haluaa kehittää määrätietoisesti myös meitä valmentajia. Valmentajana toimiminen Gnistanissa on palkitsevaa, sillä joka päivä oppii jotain uuttaa ja minulla on mahdollisuus tehdä töitä osaavien ihmisten kanssa. Omaan haluuni jatkaa seurassa vaikutti myös se, että moni kuluneella kaudella seurassa toiminut valmentaja jatkaa myös ensi vuonna.

Miksi sinusta tuli valmentaja ja mitkä asiat kiehtovat junioreiden kanssa toimimisessa?

Aloitin valmentamisen, kun omat pelit olivat loukkaantumisen takia tauolla. Olen tosiaan pelannut Gnistanissa pienestä lähtien, joten oli luontevaa aloittaa valmennusura samassa seurassa. Valmentamisessa on hienointa nähdä lasten onnellisuus lajin parissa sekä kuinka he kehittyvät. Jalkapallo-mielisten ihmisten kanssa työskenteleminen on upeaa ja se kiehtoo minua todella paljon.

Millaisia arvoja sinulla on ja miten ne näkyvät päivittäisessä tekemisessä treenikentällä?

Haluan olla kaikille junioreille tasapuolinen enkä halua suosia yksittäisiä pelaajia. Minulle on myös tärkeää, että pelaajat kunnioittavat jalkapalloa lajina aina vastustajasta erotuomariin saakka. Näiden asioiden lisäksi toivon, että nuoret kasvaisivat jalkapallotaitojen lisäksi myös ihmisinä. Näitä asioita tukee mielestäni se, että joukkueiden tapahtumat ovat hyvin organisoituja ja niistä huokuu yhteisöllisyys.

Mitkä ovat omat tavoitteesi valmentajana sekä miten aiot kehittää itseäsi?

Haluan kehittyä valmentajana kaikilla osa-alueilla unohtamatta pelaajien sekä joukkueiden kehittymistä. Haluan, että nuoret kehittyvät jalkapallossa itse pelin kautta sekä oppivat jalkapallokulttuuria. Oman kehittymisen kannalta kouluttautuminen on tärkeässä roolissa ja olen juuri parhaimmillaan suorittamassa UEFA:n C-tason valmentajakoulutusta. Suunnitelmallisuuden lisääminen, organisoiminen sekä kokeneemmilta valmentajilta vinkkiä saamien ovat myös mielestäni tärkeitä asioita kehittymisessä henkilökohtaisella tasolla.

Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät ominaisuudet hyvälle valmentajalle?

Hyvä valmentaja osaa kehittää pelaajia eri osa-alueilla, suunnittelee kauden huolellisesti ja haluaa viedä joukkueen toimintaa eteenpäin kentällä sekä sen ulkopuolella. Tärkeitä ominaisuuksia ovat myös vuorovaikutustaidot, kuunteleminen sekä ymmärrys lasten mahdollisia haasteita kohtaan. Mielestäni hyvällä valmentajalla on intohimoa sekä omistautuneisuutta futista kohtaan ja tämän pitää näkyä positiivisessa mielessä lapsille. Haluan, että valmentamieni joukkueiden tekeminen treenikentällä on laadukasta.

Mitä haluaisit sanoa haastatteluun loppuun? Sana on vapaa.

Loppuun haluan vielä kiittää kuluneesta kaudesta joukkueenjohtajia sekä aktiivisia vanhempia. Heidän lisäksi haluan lähettää erityiskiitokset Toni Seppälälle sekä Harzal Karimille, joiden kanssa olen valmentanut kuluneen vuoden aikana.

Comments are Disabled