Gnistanin ikämiestoiminta kukoistaa

Gnistanin ikämiestoiminta elää kulta-aikaansa ja mukana ringissä on reilu viisikymmentä aktiivista pelaajaa. Joukkueet osallistuvat vuonna 2018 Helsingin piirin 35-, 40- ja  50-vuotiaiden Kunnossa Kaiken Ikää -sarjojen valiolohkoihin. Joukkueet harjoittelevat koko vuoden loistavakuntoisella Mustapekka Areenalla ja kesäaikaan jokainen ikämiesjoukkue pelaa piirisarjan pelin noin kerran viikossa.
Jokaisen joukkueen tavoitteena on valiolohkon piirimestaruus, paikka ikämiesten SM-lopputurnaukseen, sekä selviytyminen noissa turnauksissa kahdeksan parhaan joukkoon. Lopputurnauksiin selviävät piirinsarjojen kolme parasta joukkuetta sekä edellisvuoden lopputurnauksen 8 parasta.

Viime vuoden kausijulkaisussa Ikämiehet esittelivät itsensä seuraavasti:

”Kunnossa kaiken ikää”-liikunta eli lyhyesti ja iskevästi ”KKI” on arvovaltaisten kansanterveyslääkäreiden riimittelemä iskulause ikääntyvien suomalaisten liikuntaharrastuksen edistämiseksi. KKI pitää yllä rippeitä kansallisromanttisten runoilijoidemme maalaamasta myytistä atleettisesta raivaajakansasta, joka pelkkä kuokka aseenaan levittää sivistystä ja ruumiinkulttuuria pohjoisille nevoille, rämeille ja aapasoille.
 
Myös suomenruotsalaistaustainen Gnistan ja sen ikivihreät yli 35-vuotiaat toimivat tämän kulttuuriperinnön airuina. Nuo Sven Tuuvan perilliset ovat palanneet jalkapallon ”iskelmälistojen” absoluuttiseen kärkeen: kohti tähtiä kiirivät kipinät pitävät kevätkierroksen jälkeen Suomen Palloliiton Helsingin piirin ”Kunnossa kaiken ikää” –kampanjan valiolohkon kärkipaikkaa. Jo harmaata naavaa leukaperillään kasvavat yli 40-vuotiaat säestävät kolmevitosia oman ikäluokkansa valiolohkon johtopaikalta.
 
Vaikka voittopuolisesti otteluita sävyttääkin hyväntahtoinen ja hirtehisen huumori, jota heitellään sekä omille että vastustajille, toisinaan on kansanterveys näistä otteluista yhtä kaukana kuin Petsamo Hangosta. Nivelet ovat kovilla äkillisissä suunnanmuutoksissa, ja nilkkapotkuissakin ujeltavat enää ristisiteet. Toisinaan havaitaan pahasti myöhästyneitä liukutaklauksia, joita jakavat vanhukset vikkelien nuoruusmuistojensa siivittäminä. Kaikesta huolimatta saattaa tarkkasilmäinen kulttuuriharrastaja havaita kentällä pelimiesten otteita – onhan Gnistanin otteluissa kentällä miehiä, joilla on vyöllään niin ammattilais- kuin maaotteluitakin. Tervetuloa ulkoilmamuseoon seuraamaan jalkapallon elävää historiaa — kotiottelumme pelataan iltaisin lasten nukkumaanmenoajan jälkeen ja ennen kympin uutisia rakkaalla kotistadionillamme Oulunkylässä!
Teksti: Topi Miettinen

Comments are Disabled