B-juniorit taistelevat sarjapaikasta Ykkösessä

Gnistanin B-juniorit voittivat kevätkaudella oman lohkonsa Kakkosessa ja nousivat syksyksi pykälää korkeammalle sarjatasolle.

Kevätkausi Kakkosessa oli Gnistan B-junioreilta melkoista ilotulista, sillä joukkue voitti kaikki kymmenen otteluaan maalierolla 53-5. Suorituksen arvoa nostaa entisestään se, että suurin osa Gnistanin pelaajista kykenisi ikänsä puolesta pelaamaan vuotta nuorempien otteluissa.

Syyskaudella Ykkösessä nuori joukkue on joutunut kohtaamaan haasteita, sillä Gnistan on ajautunut putoamistaistoon. Tällä hetkellä joukkue majailee sarjataulukon viimeisellä sijalla, kun kautta on jäljellä kolme kierrosta. Gnistan onneksi putoamistaisto on äärimmäisen tasainen, sillä lohkon kuusi viimeistä joukkuetta ovat kahden pisteen sisällä.

Sarjatilanteesta huolimatta valmentaja Mika Kokko näkee positiivista joukkueen otteissa.

– Joukkue on esiintynyt ryhdikkäästä KäPa -ottelua lukuun ottamatta. Pyrimme pelaamaan meille ominaista jalkapalloa ja olemme mielestäni onnistuneet siinä hyvin. Positiivista on myös se, että monet pelaajat ovat menneet kauden aikana eteenpäin henkilökohtaisella tasolla. On myös muistaa, että joukkueen pelaajat ovat pääosin vuotta nuorempia vastustajiin verrattuna. Tämä näkyy monissa tilanteissa, mutta emme halua antaa sen vaikuttaa, kertoo Kokko.

Gnistanin osalta kausi jatkuu tämän viikon lauantaina vierasottelulla Tikkurilan Palloseuraa vastaan. Kauden aikana ilahduttaneiden asioiden lisäksi Kokko löytää parannettavaa ratkaisupelejä ajatellen.

– Olemme todistaneet syksyn aikana pystyvämme pelaamaan tasaisesti kenen tahansa kanssa tässä sarjassa, mutta puolustuspelaamisen täytyy parantua loppukautta ajatellen. Meillä on ollut pieniä ongelmia joukkueen terveystilanteen kanssa, mutta toivottavasti saamme asiaan parannusta tulevien viikkojen aikana, jatkaa Kokko.

 

Comments are Disabled